tiistai 10. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivän tervetuliaispuhe Naantalin Kristoffersalissa


Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisa juhlayleisö.

Olette kaikki lämpimästi tervetulleita juhlimaan yhdessä isänmaamme Suomen 102  –vuotista taivalta itsenäisenä valtiona.


Kuulun siihen sukupolveen, joka on saanut nauttia rauhan, kasvun ja yltäkylläisyyden  aikakaudesta. Toinen maailmansota väritti kuitenkin lapsuuttani, sillä äitini perhe oli muuttanut tänne Naantaliin sodan jälkeen evakkona Kuolemajärveltä, Viipurin läheltä. Äitini isä, Iivari Thusberg kuoli sodassa talvisodan loppupäivinä eikä päässyt kasvattamaan kuutta tytärtään ja yhtä poikaansa aikuiseksi. Thusbergin perhe rakensi talonsa Soinisiin, lapset kävivät koulua Naantalissa ja opiskelivat äitinsä ja tätiensä avustuksella. Kaipuu takaisin kotiin Kuolemajärvelle eli äitini perheessä vahvasti vielä nuoruusvuosina 1960 -luvulla.

Lokakuussa kunnioitettavat sata vuotta täyttänyt äitini serkku, sotaveteraani Sulo Tuusvuori asui pitkään Aurinkosäätiön palvelutalossa, mutta valitettavasti Sulon voimat loppuivat muutama viikko sitten. Sulon koti sodan jälkeen oli tuossa Nuhjalassa, Etapin lähellä ja hän oli aktiivinen Naantalin politiikassa 1960 -luvulla ennen lähtöään kauppiasuralle. Sulon kautta sain tutustua isoisäni Iivarin elämäntaipaleeseen ja kuulla hänen ahkerasta ja peräänantamattomasta luonteestaan. Kunnioitan suuresti sitä arvokasta ja uhrautuvaa työtä, jota edeltävät sukupolvet ovat Suomen ja Naantalin eteen vuosikymmenien varrella tehneet rakentaen nykyistä tervettä ja vaurasta, demokraattista ja toimivaa yhteiskuntaa, kiitos siitä kaikille.

Miten meillä Naantalissa tänään menee?

Meillä jokaisella on varmaan asiasta oma näkökantamme, mutta minun mielestäni meillä menee erinomaisesti. Palvelumme ovat kattavat ja erinomaisessa kunnossa vanhustenhuollosta lapsiin asti. Meillä on mahdollisuus parantaa palvelujamme ja palkata uusia henkilöitä sinne missä heitä tarvitaan, lähivuosina lähinnä vanhuspalveluihin, kotihoitoon ja sairaanhoitoon. Meillä on myös mahdollisuus panostaa ennaltaehkäisevään työhön kattavasti yli hallintorajojen.

Naantali investoi lähivuosina voimakkaasti uuteen päiväkoti- ja kouluverkkoon, perhetaloihin. Ensin uusitaan Palvan koulu Velkualla, sen jälkeen rakennetaan uusi perhetalo Luonnonmaalle lähelle tulevia asuntomessuja 2022 ja tämän jälkeen on vuorossa  Kalevanniemen koulun laajennus ja monitoimihalli. Entistä paremman perhetaloverkoston avulla pystymme hyödyntämään asuntomessujen vetovoiman ja tarjoamaan Turun seudun parhaat varhaiskasvatus- ja koulupalvelut. Nämä houkuttelevat Naantaliin uusia lapsiperheitä ja tervehdyttävät ikäjakaumaamme. Varmistamme näin hyvän ja tasapainoisen tulevaisuutemme Naantalissa.

Uusi keskusta rakentuu hyvää vauhtia, ja muutaman vuoden päästä meillä on entistä vahvempi, ajantasaisempi ja tiiviimpi keskusta, josta löytyy useita lähipalveluita, kauppoja ja yrityksiä, sujuvan joukkoliikenteen lisäksi. Alueelle rakentuu asumisoikeus-, vuokra- ja omistusasuntoja monipuoliseen tarpeeseen.

Ensi vuonna selvitämme myös mahdollisen uuden vanhusten palvelutalon tai tehostetun asumisen yksikön sijoittamista keskustaan tai keskustan tuntumaan. Ensi kevään aikana teemme ensin ikäihmisten palvelutarvekartoituksen ja sen jälkeen päätämme tarvittavat toimenpiteet ja mahdolliset investoinnit.

Matkailun menestystarinaa edesautetaan vanhankaupungin rannan valaistuksen ja tapahtumatarjonnan parantamisella. Pyrimme myös pidentämään matkailukautta näillä toimilla ja yhteistyössä matkailuyritysten kanssa.

Saariston rengastien turvallistamista suunnitellaan ja toteutetaan myöhemmin yhteistyössä valtion kanssa. Emäntäkoulun eritasoristeystä suunnitellaan ensi vuonna ja odotetaan valtion rahoituspäätöstä, joka tullee Raision tunnelin toteutuksen jälkeen. Uusi risteys ja tien nelikaistaistaminen parantaa ja sujuvoittaa yhteyksiä Turun ja Raision suuntaan.

Ja kaikesta tästä panostuksesta huolimatta aiomme pitää kuntaveron nykyisellä kohtuullisella ja alueellisesti kilpailukykyisellä tasollaan.

Toivon ja uskon, että saamme täällä Naantalissa edelleen nauttia rauhan, kasvun ja kestävän kehityksen aikakaudesta. Me nykypäivän ihmiset pääsemme onneksi paljon helpommalla, kuin sadan vuoden iän saavuttanut Sulo Tuusvuori uutta sodanjälkeistä elämää rakentaessaan. Isoisäni ja Sulo olivat turvaamassa Suomen itsenäisyyttä, me voimme tehdä parhaamme pitääksemme Naantalin hyvinvoivana ja itsenäisenä kaupunkina, jossa meidän kaikkien on hyvä elää, asua ja tehdä työtä.

Arvoisa juhlaväki. Näillä sanoilla ja ajatuksilla haluan toivottaa kaikille oikein hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää. Kiitos kaikille tilaisuuden esiintyjille ja järjestelijöille sekä juhlapuhujallemme Mika Hannulalle.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

6.12.2019 Jan Lindström

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti