keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Kirjastotoiminnan kehittäminen ja naantalilaisten yritysten kunnioittaminen


Kokoomuksen valtuustoryhmä pitää tärkeänä kirjaston toiminnan laajentamista ja ajanmukaistamista uuden kirjastolain tavoitteiden mukaiseksi. Naantalissa on kattava kirjastoverkosto palvelemassa tasapuolisesti kaikkia naantalilaisia ja meidän tulee huolehtia siitä, että niissä on myös ajantasaiset laitteistot ja osaava henkilöstö, jotta palvelu on Naantalin tapaan parasta laatua.  Kannatamme päätösehdotuksen mukaista lainan antoa kiinteistöyhtiölle, kirjaston muutosten tekemiseen ja kirjaston laajennukseen Naantalin keskustassa.

Käyttäjien mielipiteiden huomiointi tilojen suunnittelussa tulee ottaa huomioon, jotta uudet tilat saavat ansaitsemansa suosion.

Mutta, ryhmämme haluaa, että naantalilaisia yrityksiä kohdellaan paremmin ja yritysvaikutukset otetaan perusteellisemmin huomioon jo valmisteluvaiheessa, tässä uudessa käytännössä on vielä opittavaa ja parannettavaa.

Naantalin hyväksytyssä strategiassa yritykset ja hyvän yritysilmapiirin aikaansaanti ovat keskeisiä tavoitteita, jotta työpaikkaomavaraisuutemme kasvaisi ja yritysmyönteinen ilmapiiri paranisi kaikilla osa-alueilla ja kaikissa toiminnoissa. Saman suuntaiset tavoitteet on mainittu valmisteilla olevassa vuoden 2018 talousarviossa ensi vuodeksi. Meidän tulisi elää ja toimia asetetun tavoitteen mukaisesti, jotta strategian lupaus toteutuisi. Meillä ei varaa kohdella Naantalissa jo olemassa olevia yrityksiä huonosti, mikäli yritysilmapiiriä haluamme parantaa.
Naantalin Yrittäjät ovat ottaneet tähän asiaan myös kantaa ja se olisi hyvä huomioida päätöksenteossa ja mielellään jatkossa jo valmisteluvaiheessa, kun yritysvaikutuksia arvioidaan.

Tämän takia teemme täydentävän muutosehdotuksen asiassa ja toivomme, että koko valtuusto voisi muutosehdotukseen yhtyä ja osoittaa yhteisen kunnioituksensa naantalilaisia yrityksiä ja työpaikkoja kohtaan.

Toteutusaikatauluun selvityksellä ei saa olla viivyttävää vaikutusta. 

Muutosehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää lisätä vuoden 2017 talousarvion rahoitusosan antolainaukseen 50 000 euron määrärahan ja vuoden 2018 talousarvion vastaavaan kohtaan 850 000 euron määrärahan KOy Katariinanpuiston lainaa varten pääkirjaston peruskorjaushankkeen toteuttamiseen.

Asian jatkovalmistelussa tulee ennen tilojen vuokrasopimusten irtisanomista selvittää tarkemmin kirjaston laajennustarpeen tilantarve ja mahdollisuudet säilyttää toimistotiloja rakennuksen Kuparivuoren puoleisessa päädyssä. Mikäli yritykset eivät selvityksen ja tarkemman suunnittelun jälkeen voi tiloihin jäädä niin Elinkeinoasiamies auttaa aktiivisesti yrityksiä saamaan korvaavat tilat.



Äänestystulos 26-17, vastaan olivat vihreät, sdp ja vas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti